20.7.2013

#66: Tältä osin viimeinen

Tämä eilisen farkku+farkkuasu (jonka suhteen meinasin vielä viime hetkillä jänistää, sillä aikaisemmin olen suhtautunut melko kielteisesti farkkuosien yhdistämiseen), tulee jäämään näillä näkymin tämän tyylipäiväkirjan viimeiseksi.

Varmaan tiedättekin, että kirjoitan myös toista blogia, joka tähän asti on käsitellyt ennen kaikkea kotiamme ja elämäämme. Päätin tänään, että kokeilen näiden kahden blogin yhdistämistä. Hyvästejä meidän ei siis tarvitse jättää, vaan päivän asuja ja varmasti muutakin tyylin liittyvää jutustelua voi tästä lähin lukea Kotisaari-blogistani, jonne pääset tästä. Toivottavasti nähdään siellä:-)

From now on you can find my outfit-posts in my other blog, here. See you there:-)




Farkkupaita ja farkut Vero Moda, neuletakki Seppälä, vyö H&M (kiitos eräälle lukijalleni vyövinkistä;-)), läpyskät Accessorize ja laukku Mango.

#65: Perhosia

Pyrähdin tämä mekko päällä nopeasti muutamassa Itäkeskuksen vaatekaupassa lähistöllä oleskellessamme ja eräässä kaupassa ystävällinen myyjä hihkaisi minut nähdessäni: "Mikä ihana kukkaisasu sulla onkaan!". Kiitin, mutta menin hämilleni. Osittain siksi, että mekossani on perhosia, ei kukkia. Osittain siksi, että myyjän äänenpainosta tuli lähinnä mieleen päiväkotitädin rohkaisevat sanat ujolle lapselle. Onko tämä nyt tätä suomalaista vaatimattomuutta ja itsekriittisyyttä, kun rupesin heti miettimään, että mitähän tuo oikeasti tästä asusta ajattelee.




Mekko Accessorize, farkkutakki H&M, ballerinat Warehouse/Asos, laukku Baggu ja aurinkolasit Saimi Hoyer/LensWay.

19.7.2013

#64: Koroista

Keksin tämän asuyhdistelmän viime viikonloppuna ja sitä oli saman tien päästävä kokeilemaan. Maanantaina sain tilaisuuden tavatessani ystäviäni Tokoinrannassa sushin, mansikoiden ja roseeviinin merkeissä: kesä ja ystävät<3

Korkokenkien suhteen sellainen 5-6 senttiä taitaa olla oma henkilökohtainen kipurajani. Ei niinkään, että korkeammat korot tuntuisivat epämukavilta jaloissa, mutta pääkopassa kyllä. Mulle tulee jotenkin heti kamalan kömpelö ja epävarma olo: "kaikki töllää, osaankohan kävellä näillä, kenelläkään muulla ei oo korkoja, oisinpa laittanut ne sandaalit jne." Kun talviset nilkkurit sujahtavat jalkaan tuosta noin vain, niin nämä sandaalit aiheuttivat juuri yllä kuvatun laisen tunnemyrskyn (puhumattakaan niistä uusista 8-senttisistä, joita yritin turhaan käyttää lomalla). Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että nämä tämän asun korotkin ovat ihan ok, kun liikun miehen kanssa jossain, mutta yksin olo on, noh, yksinäinen.



Paita Vila, shortsit tehty vanhoista Miss Sixtyn farkuista, sandaalit Italiasta ja kassi äidin vanha.

18.7.2013

#63: Huivivyö

Pukiessani tämän Gina Tricotin mekon päälle tässä yhtenä päivänä se tuntui jotenkin tosi valkoiselta ja ryhdittömältä ilman vyötä. Mieluiten vähän paksumpaa vyötä. Koska suurin osa omistamistani vöistä on liian ohuita, kietaisin vyötärölle kokeilumielessä vaaleanpunaisen huivin. Vaikka vyön solmimiseen olisi voinut käyttää enemmän aikaa ja huolellisuutta, niin itse olin lopputulokseen kyllä varsin tyytyväinen.




Mekko Gina Tricot, huivi Halonen, läpyskät Accessorize, kassi äidin vanha ja kaulakoru Kristiina Hansen-Haug.

16.7.2013

#62: Suomessa taas

Tulimme takaisin Suomeen siis perjantaina ja viikonloppuna ohjelmassa oli mm. 4-vuotissynttärit, jonne suuntasin tässä asussa.





Toppi ja sandaalit Asos, hame Vila, kassi äidin vanha ja kaulakoru lahja ystävältä (itse tehty).

15.7.2013

#61: Viimeinen ilta

Loman viimeistä iltaa vietettiin melko haikeissa tunnelmissa. Viikko ennen meistä riippumattomista syistä vaihtunut hotelli osoittautui parhaaksi, missä ikinä olemme olleet ja herkullisten ruokien, ihanan henkilökunnan ja tietenkin sen huolettoman lomafiiliksen hyvästeleminen oli vaikeaa. Nyt onneksi vielä ehditään nauttia kaksi viikkoa lomasta ihan kotimaassa ennen töihin palaamista.




Toppi Me&I, shortsit Sisters, kengät Steven by Steve Madden ja kaulakoru Accessorize.

14.7.2013

#60: Valkoinen maksimekko

Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, ostin ennen matkaa peräti kaksi uutta maksimekkoa. Tässä niistä toinen, valkoinen, jonka hankin lähes yksinomaan matkaa ajatellen. Turkoosi puukaulakoru on ainoa ostokseni matkalta (ennätys!).




Mekko Asos, kaulakoru Kosin kojuista ja sandaalit Steven by Steve Madden (taas).

13.7.2013

#59: Pitsimekko

Lomalla päälle pääsi myös pitsimekko, joka kotimaan ilmanalassa tuntuu liian lyhyeltä pelkästään. Kultaiset sandaalit olivat käytössä joka ilta, koska mukaani varaamani korkokengät eivät sitten jostain syystä innostaneetkaan. Ja tuo jokaisessa kuvassa näkyvä harmaa "rannekoru" on tietty se etukäteen kammoksuvani all inclusive -ranneke, jolla sai kyllä mielettömän hyvää ruokaa:-)




Mekko River Island/Chelsea Girl, sandaalit Steven by Steve Madden, käsikorut Accessorize ja korvakorut lahja.

12.7.2013

#58: Kultaa ja paljetteja

Tämä perhe on palannut tyytyväisenä, mutta haikeana kotiin ja kuten arvata saattaa, niin en malta olla laittamatta vielä paria loman (ilta)asukokonaisuutta tänne blogin puolelle ennen Suomen kesään siirtymistä.



Paljettitoppi New Yorker, shortsit Sisters, laukku Friis&Company, sandaalit Steven by Steve Madden ja käsikorut Accessorize.

5.7.2013

#57: Lomalla

Nyt todellakin ollaan lomalla. Kaikki tarvittavat elementit löytyvät: uima-allas, meri, aurinko ja tsatsiki.

Mekko, korvakorut ja rannerenkaat Accessorize, sandaalit Steven by Steve Madden ja olkalaukku ostettu lapsena Kreikasta.

4.7.2013

#56: Kaupunkipäivä

Etelänloma lähenee kovaa vauhtia ja eilen matkasimme koko perhe ratikalla keskustaan tekemään viime hetken hankintoja matkaa varten: aurinkorasvaa, after sunia, lehtiä koneeseen luettavaksi jne;-)





Tunika Berhska, legginsit Pieces, neuletakki Urban Outfitters, ballerinat H&M, kaulakoru Etsy/Karavakishop ja kassi äidin vanha.

2.7.2013

#55: Tavallinen tiistai

Ihan tavallinen tiistai ja tavallinen tiistain asu. Tosin sillä poikkeuksella, että nyt on loma. Mutta kuitenkin, ihan tavallinen lomatiistai.


Shortsit Vila, farkkupaita Vero Moda, toppi Cubus, sandaalit Asos, käsikorut H&M ja kello IceWatch.

30.6.2013

#54: Taas uusi

Maximekko nimittäin. Ja kuka se lupasi pitäytyä ostamasta enää yhtään maximekkoa/-hametta? Kröhöm. Sen kunniaksi ostin niitä vielä kaksi lisää. Tässä toinen, jota kuolailin jo huhtikuussa. Joten aika hyvin pidin pintani. Mitä tietenkään ei lasketa kun nyt kuitenkin menin ostamaan sen.

Mutta tämä kyseinen vaatekappale on taas sellainen ihmekapine, että se saa oman peilikuvan näyttämään hippusen paremmalta ja siten välittömästi lisää hyvää fiilistä. Joten kyllä se kuitenkin kannatti ostaa.





Maximekko Warehouse/Asos, neule kaulahuivina Mango, vyö Global, korvakorut lahja Venetsiasta, sormus Kooky Gems, kassi äidin vanha, läpyskät Accessorize ja aurinkolasit vahvuuksilla Saimi Hoyer/LensWay.

29.6.2013

#53: Juhlat kotona

Tänään vietettiin tyttäriemme synttäreitä mukavissa merkeissä sukulaisten ja ystävien kanssa. Mikä mahtava tapa aloittaa kesäloma! Juhlan kunniaksi päällä tämän hetken lempihame ja jo kestosuosikeiksi nousseet korvakorut.




Hame Warehouse/Asos, t-paita H&M ja korvakorut New Yorkista.

27.6.2013

#52: Astetta asiallisempaa

Koko viikon olen huidellut shortseissa ja tänään, kun kesälomani vihdoin viralllisesti alkoi, pukeuduinkin asuun, jossa voisin kuvitella meneväni töihinkin. Mutta eiköhän niitä loma-asuja mahdu ihan tarpeeksi seuraavaan kuukauteen kuitenkin.

Psst. Huomaatteko muuten asussa jotain täältä tuttua. Otin ja tilasin yhden ihastelemistani kaulakoruista itselleni syntymäpivälahjaksi. Kaupanpäällisyllätyksenä sain vielä korvakorutkin!




Hame Vila, t-paita Gina Tricot, ballerinat DinSko ja kaulakoru Etsy/Karavakishop.

26.6.2013

#51: Värivillitys

Koskakohan olisin viimeksi pukeutunut kahteen väriin, joista toinen ei ole musta, valkoinen, harmaa tai farkku..? No eilen. Edellisestä kerrasta onkin sitten hurjasti enemmän aikaa. Ja sen verran tyytyväinen olin ainakin tähän väriyhdistelmään, että seuraavaksi voisi kokeilla ehkä jotain vielä räväkämpää (tämähän kun nyt olikin varsin "villiä"). Tosin musta/valko/harmaa/farkku-voittoinen vaatekaappi asettaa värikylvylle hieman hidasteita.



Toppi Asos, shortsit Vila, läpyskät Accessorize ja koru Muranosta.

25.6.2013

#50: Tuulisella rannalla

Taas on opeteltu ulkona kuvaamista ja poseeraamista. Sunnuntaina rannalla ja vieläpä melko vilakassa tuulessa. Tuuli aiheutti omat haasteensa, koska muuten hyvässä kuvakulmassa se sai paitani liimautumaan ihoon kiinni melko epäedulllisesti. Siksi nämä kuvat siis kuvattu vähän huonosti takavalossa. Nämä sunnuntain shortsit aloittivat muuten hyvin shortsipainotteisen viikon. Toistaiseksi olen pukeutunut siitä lähtien joka päivä shortseihin ja niin ajattelin muuten huomennakin. Meneillään on nimittäin jalkoihin väriä -projekti.




Shortsit Abercrombie&Fitch, toppi Topshop, kaulakoru Accessorize ja sandaalit Steven by Steve Madden.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...