Jee, perjantai! Ja taas jo tavaksi muodostunut kollaasi, mutta jo näin aamusta. Jos sitä viettäisi perjantai-illan muualla, kuin koneen ääressä;-)
Kaikkien ballerinojen ja aika monien flip flop -läpysköiden keskellä harkitsen vakavasti tällaisten matalien sandaalien hankkimista. Nämä kuvat antavat aika hyvin osviittaa siitä, minkä tyyppiset kengät ovat hakusessa (nuo alarivin turkoosit potentiaalisena mustana hevosena). Ohuita remmejä ja mielellään jossain kivassa värissä.
31.5.2013
30.5.2013
#35: Kevätjuhla
Tänään oli päiväkodin kevätjuhla ja hyödynsimme ihanan puistomaisen ympäristön juhla-asun ulkona kuvaamiseen. Ensimmäiset ulkona otetut kuvat tässä blogissa muuten. Ja sen kyllä huomaa, mutta eiköhän sitä ulkokuvausharjoittelua kerry tässä kesän mittaan.
Pusero Vila, housut Pieces, kengät Warehouse/Asos, käsikorut ja korvikset Accessorize.
29.5.2013
#34: Panostusta pieniin asioihin
Kyllä huomaa että on kesä. Itse ainakin panostan kesällä huomattavasti enemmän jo ihan tavalliseen arkipukeutumiseen, vaikka en liikkuisikaan kovin kauaksi kotoa. Jo päiväkotimatka on pukeutumisen arvoinen ja voi että, kuinka se saakin askeleet kevyeksi.
Heh, sitten kuitenkin kun tulen kotiin töiden kimppuun niin kovin usein vaihdan jotain muuta (eikä aina edes mukavampaa, mutta varmasti rönttöisempää) päälle... Tälle eiliselle asulle tosin oli muutakin käyttöä, kuin vain päiväkotikävelyt.
Neuletakki Seppälä, hame Vila, toppi Asos, legginsit H&M, kengät DinSko ja kaulakoru Kristiina Hansen-Haug (ostettu Taikin myyjäisistä Kristiinalta itseltään).

28.5.2013
DIY: farkkushortsit pitsiyksityiskohdin
Harvemmin innostun tekemään mitään tee se itse -projekteja ja vielä harvemmin ne menestyvät (tosin yksi löytyy täältä), mutta eilen illalla onnistuin luomaan jotain, mihin olen järkyttävän mielettömän tyytyväinen (näin vaatimattomasti ilmaistuna).
Rakastan pitsiä ja farkkua sekä niiden yhdistelmää ja myynnissäkin on nyt muutamia todella kivoja pitsifarkkushortseja. Kaapissa yhdet farkut ovat odotelleet shortsiprojektia jo tovin ja kun vielä muistin, että mummini virkkaamaa lakananauhaa on jäljellä, niin suunnitelma oli valmis. Huh, läheltä kyllä piti, etten jo tuunannut farkuista ihan perusshortseja, ennen kuin muistin pitsijemman. Silloin olisin jäänyt ilman näitä!
Jos joku haluaa kokeilla tätä kotona, niin noita pistinauhoja pitäisi olla myynnissä, jos ei itse tai joku sukulainen ole halukas niitä virkkaamaan (mä harkitsen vakavasti tuon taidon opettelua). Homma onnistuu ilman ompelukonettakin. Itse tosin siksakkasin ensin koneella shortseihin käänteen ja ompelin käsin pitsit päälle.Toisaalta käänteen voi jättää siihenkin kuntoon, kuin se lahkeiden saksaisun jälkeen on, niin se rupeaa kyllä pian purkautumaan ja antaa vähän erilaista ilmettä.
Ja inspiraatiota saa lisää Pinterestistä, sieltä mäkin hain ideaa pitsien asettelulle.

27.5.2013
Kultaa ja glitteriä
Kevätilmojen yhtäkkinen lämpeneminen tuotti päänvaivaa jalkinepuolella, kun tajusin, että omistamani neljät ballerinat ovat kaikki mustia. Miten tässä näin on oikein päässyt käymään?
Tovin tuloksettomasti ballerinavalikoimia katsastettuani avun tarjosi Asosin ale, josta löysin nämä Warehousen kultaiset glitterballerinat (kuulostaa aika - hmmm - ylitsevuotavalta). Ehdin jo huolestua, kun niitä ei kuulunut, kunnes tänään soi ovikello ja postipoika ojensi käteeni ryppyisen pussin. Myöhästyneen toimituksen syy selvisi, kun huomasin, että joku (Royal Mail) oli iskenyt tarran juuri kadun- ja asunnonnumeron päälle. Toimitusaikaan tuli siis muutaman päivän postin salapoliisityölisä. Mutta nyt ballerinat ovat onnellisesti uudella omistajallaan ja vielä sopivan kokoisetkin!

26.5.2013
#33: Mustaa ja minttua, osa 2
Eipä jää tämän viikonlopun teemavärit arvailujen varaan. Päivällä aloitettu teema jatkui myös illalla lähtiessäni juhlimaan ystävääni.
Paljettitoppi New Yorker, hame H&M, kengät Vagabond, korvikset saksalainen Six ja sormus Tukholman Vanhasta kaupungista.
25.5.2013
#32: Mustaa ja minttua
Kaksi lempiväriäni samassa asussa. Ja ne sopivat vieläpä niin hyvin yhteen. Luulenpa että tätä väriyhdistelmää (ja minttua muutenkin) tulen käyttämään paljon tänä kesänä.
Kuvissa muuten toinen omistamani Me&I:n naistenvaate (toinen mm. täällä). Tykkään mallista ja materiaalin pehmeydestä. Helman kuminauha on kätevä, jos haluaa piilotella vaikka pientä turvotusta;-)
Kuvissa muuten toinen omistamani Me&I:n naistenvaate (toinen mm. täällä). Tykkään mallista ja materiaalin pehmeydestä. Helman kuminauha on kätevä, jos haluaa piilotella vaikka pientä turvotusta;-)
Pusero Me&I, housut Pieces, ballerinat H&M ja käsikoru Aagaard/Lovelinks.
24.5.2013
6+1 x bikinit
Varasimme matkan etelään tammikuun alussa ja heti saman tien tilasin itselleni kahdet uudet bikinit. Matkaa varten, joka oli silloin reilun puolen vuoden päässä. Ajattelin, että jos niitä kivoja ei sitten myöhemmin enää olisikaan. Ja mitä vielä. Nyt on kaupat pullollaan toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja. Ja mulla on jo bikinit.
No. Onneksi aina voi haaveilla. Ja tehdä kollaaseja. Tässä mun seitsemän tämän hetken lempparia.
No. Onneksi aina voi haaveilla. Ja tehdä kollaaseja. Tässä mun seitsemän tämän hetken lempparia.
(linkit yläosiin)
7. To Die For
23.5.2013
#31: Katse jalkoihin
Neonpinkit sukkikset pääsevät jo jalkaan fiilistelyn, eivätkä suinkaan enää totuttelun, vuoksi. Tähänkin asuun olisin ennen lisännyt vain lisää mustaa sukkisten muodossa, mutta nyt mulla onkin pinkki vaihtoehto!
Mulla on muuten tällä hetkellä jokin naamakriisi meneillään. Ilmeisesti jokin allerginen reaktio, sillä naama (varsinkin poskipäät) on täynnä kutiavia näppylöitä. Ensiapua ja tilanteen aiheuttajaa selvitellään kovasti. Siksi otsiskin on pinnillä pois otsalta, että otsanäpyt eivät pahenisi.
Nämä sukkikset on muuten myös oikein hyvä keino siirtää ihmisten huomio pois kasvoista;-)

Tunika H&M, sukkikset Lindex, vyö äidin peruja, Converset New Yorkista, huivi ja korvikset Pieces.
22.5.2013
Täydellisen mekon onnellinen omistaja
Muistatteko vielä, kun bongasin mielestäni täydellisen maximekon, joka kuitenkin oli sillä hetkellä loppuunmyyty?
Mekko ilmestyikin valikoimiin lähes välittömästi (aika kätevä juttu muuten ne nettikauppojen palvelut, joissa voit pyytää sähköpostiisi ilmoituksen, kun himoitsemaasi vaatetta taas löytyy varastosta) ja totta kai klikkasin sen heti itselleni. Eilen ihanuus saapui postissa ja on just sellainen kuin toivoinkin. Mekon värejä tosin hieman vielä vierastan, mutta kuosi ja malli - ah!
Vielä ei mekko päässyt päälle kuin vain iltasella otettujen fiilistelykuvien ajaksi, mutta eiköhän sekin tapahdu pian.

20.5.2013
#30: Maanantai
Mulla ei ole mitään maanantaita vastaan, mutta jotenkin tämä viikon aloitusta niin usein säestävä väsynyt fiilis kaipasi tällä kertaa jotain pientä piristystä. Löysin sen tästä melko yksinkertaisesta asusta ja taas tuosta huivista (varmastikin tämän kesän tuleva vakiovaruste). Viikon rutiinit aloittaessani olin tosi tyytyväinen asuuni ja se ansaitsisikin mielestäni paremmat kuvat kuin nämä, mutta kun tuo valokuvaaja harmillisesti joutui lähtemään töihin.
Hei ja hankintalistalla on nyt jokin kivannäköinen yleisvyö, koska jos meinaa laittaa paidan housuihin (harjoittelen tätä, kuten huomaatte), niin olisi kiva, että ne housut eivät sitten valuisi koko ajan...

T-paita H&M, farkut Gina Tricot, huivi Accessorize, neuletakki JC ja tennarit Kolme60.
19.5.2013
#29: Valkoinen mekko
Ihana ja tapahtumarikas viikonloppu takana! No joo, Suomi ei menestynyt edesottamuksissaan ihan toivotulla tavalla, mutta muuten on ollut hurjan kivaa ja mikä ihana ilma! Tänään pukeuduin aamulla valkoiseen mekkoon, farkkutakkiin ja uuteen kesähuiviini. Näillä helteillä tosin huivi ja takki joutivat hyvin pian pois.
Mekko Gina Tricot, huivi Accessorize, farkkutakki ja ballerinat H&M, vyö äitini vanha ja korvikset New Yorkista.
16.5.2013
Haaremihousut
Sen lisäksi, että haaremihousut näyttävät syötävän söpöiltä lapsilla, niin tykkään niistä hurjasti itsekin. Rentoa kesäpukeutumista parhaimmillaan.
Omistan kahdet puolipituiset (ja nykyiseen makuuni ehkä turhan pussittavat) yksilöt ja kovasti olen haaveillut täyspitkistä. Sellaiset bongasin muutama päivä sitten H&M:n mainoslehtisestä, mutta pihiyksissäni (tai ehkä siitä syystä, että shoppailukiintiöni venyy ja paukkuu) pitkitin ostopäätöstä ja nyt ainakin ne suosikki-mustat ovat nettikaupasta loppu. Tästä voisi päätellä, että näillä menneiden kesien suosikeilla on edelleen vankat kannattajansa.
Vasemmat River Island/Asos, oikeat H&M |

14.5.2013
#28: Shokkiväri
Kyllästyin mustanpuhuvuuteeni ja päätin piristää asukokonaisuuksiani hankkimalla parit värilliset sukkahousut. Tein virheen ja tilasin kyseiset yksilöt netin kautta. Värit eivät aivan vastanneet odotuksia. Esimerkiksi olin tilaavinani huomattavasti hillitympää pinkkiä. Alkujärkytyksestä selvittyäni päätin antaa näille neonpinkeille sukkiksille mahdollisuuden. Ainakin ne muuttavat asun ilmettä aika tavalla ja muuten melko tantta ja tylsä look on ainakin hitusen nuorekkaampi. Ehkäpä sitten kuitenkin onni onnettomuudessa.
Sukkahousut Lindex, mekko Asos, neuletakki Only ja ballerinat H&M.
13.5.2013
#27: Liian pian
En todellakaan valita. Ihanaa, että pitkän talven jälkeen saa jo toukokuussa nauttia tällaisesta määrästä lämpöä ja aurinkoa. Pää ei vaan vielä oikein ymmärrä, että nyt todellakin on lämmin ja sitä helposti ylipukeutuu. Jos nyt olisi kesäkuu ja nämä lämpötilat, niin jalassa olisi läpyskät ja huivista ei luultavasti tietoakaan. Enkä todellakaan lähtisi aamulla ulos farkuissa ja takissa. Viikonloppuna kuvien asu oli kesäisin, mitä 20 asteen lämpötilasta huolimatta sain aikaan.
Farkkupaita Vero Moda, t-paita Vila, shortsit Sisters, legginsit ja huivi Pieces, ballerinat H&M, hopeinen käsikoru Kreikasta ja puuvillainen itse tehty yläasteella.
11.5.2013
#26: Lämmin kevätilta
Tällä viikolla oli mieheni syntymäpäivä ja pääsimme sen kunniaksi kahdestaan syömään ja kaupungille kiertelemään. Ilma oli ihanan lämmin ja pärjäsin lyhythihaisella mekolla ja pelkällä farkkutakilla vielä kotimatkankin kymmenen aikaan. Tämä toukokuuhan alkaa jo kovasti muistuttaa kesää!
(Ryppyinen) mekko Vila, farkkutakki H&M, huivi Lindex, sukkikset aikoinaan lahjaksi mieheltä, kengät Tamaris, laukku Mango, vyö äidin vanha ja korvakorut saksalainen Six.
10.5.2013
Toiveasu: Oispa sitä rannalla
Kesän ensimmäinen (mutta ei suinkaan viimeinen, tämä on sekä varoitus että lupaus) ranta-asupostaus. Jos just nyt pääsisin jonnekin tosi lämpimään ja rannalle/altaalle, niin näin voisin pukeutua.
Tämän perheen etelän lomaan on vielä aikaa melkein kaksi kuukautta, mutta kyllähän se silti aina välillä jo kummittelee mielessä.
Tämän perheen etelän lomaan on vielä aikaa melkein kaksi kuukautta, mutta kyllähän se silti aina välillä jo kummittelee mielessä.
Bikinit Accessorize, hattu Accessorize, kassi H&M, sandaalit Accessorize, shortsit Asos ja toppi Gina Tricot.
9.5.2013
Luonnontilassa
Olen nyt kuukauden ajan käyttänyt suomalaisen Flow kosmetiikan shampoopalaa ja hiushuuhtelua. Hiukseni olivat jo jonkin aikaa tuntuneet jotenkin elottomilta, niiden luonnollinen väri oli yhtäkkiä tummunut huomattavasti (en ole koskaan värjännyt hiuksiani, mutta nyt ne olivat tummuneet niin, että sekin vaihtoehto kävi jo mielessä) ja ne myös rasvoittuivat tosi nopeasti. Päätin kokeilla, auttaisiko luonnonkosmetiikka näihin ongelmiin.
Heh, havainnollistavat kuvani eivät ehkä nyt ihan onnistuneet, miehenkin ensimmäinen kommentti oli: "Oiskohan eka kannattanut harjata hiukset?". Toisaalta nuo kuvat kuvastavat kyllä aika hyvin mun hiustenhoidon tasoa: pesu+hoito ja harjaus (hmm, siihen voisi panostaa). Ei muuta. Kampauksiakin on oikeastaan kaksi: hiukset auki tai ponnari. Mutta hei, eivätkö hiukset näytäkin luonnollisilta?! Ja siis nämä ovat kummatkin niitä jälkeen-kuvia;-)
Mutta siis takaisin asiaan. Olen ollut tuotteisiin todella tyytyväinen. Flow-kosmetiikan sivuilla varoitellaan, että ensimmäisten shampoopalapesujen jälkeen hiukset voivat tuntua rasvaisilta. Mun kohdalla muutos oli heti parempaan. Hiukset tuntuvat puhtailta ja rasvoittuvatkin nyt hitaammin. Lisäksi niiden väri on omasta mielestäni ihan selvästi kirkastunut ja ne myös tuntuvat tuuheammilta. Kaikin tavoin hyväkuntoisemmilta kuin ennen.
Helposti vaahtoavalla palalla pesu on ollut musta helppoa, eikä hiushuuhtelun sekoittelukaan lisää suihkuaikaa mitenkään liikaa. Ainoa miinus on, että pala kuluu aika nopeasti. Kuukauden käyttö ja pesu kolmen päivän välein ja enää pieni liuska jäljellä. Mutta kaikkihan on suhteellista, varsinkin kun palaa ennen mulla oli käytössä Tigin jättipurkki, joka kesti yli puoli vuotta.
Jos painii siis samanlaisten hiusongelmien kanssa, kuin mä aikaisemmin, niin suosittelen kokeilemaan! Itselläni käytössä Blondi-shampoopala ja Nokkonen-hiushuuhtelu.

7.5.2013
25#: Farkkutakki
Kahdella tavalla historiallinen postaus: pukeuduin tänään farkkutakkiin ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen ja tänään oli vihdoinkin niin lämmin, että tarkenin sillä. Aurinkoisen ja lämpimän päivän kunniaksi oli pakko pukeutua, vaikkakin vain hakemaan lapsia päiväkodista.
Farkkutakki H&M, neule (taas) Mango, farkut Gina Tricot, huivi Vero Moda, ballerinat DinSko ja laukku ostettu jostain putiikista Porvoosta.
4.5.2013
Ihan täydellinen
Tein tässä jossain vaiheessa päätöksen, etten osta kesäksi uutta maximekkoa, ellen sitten löydä jotain todella sykähdyttävää. No nyt se tapahtui. Törmäsin vahingossa täydelliseen maximekkoon. Joka on "out of stock". Voi kunpa niitä tulisi lisää myyntiin ja pianpianpian!
Kuva ja mekko Accessorize |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)